Desentum keräsi 28 M€ rahoituksen – tavoitteena tehokas hoito sadoille miljoonille allergikoille

loka 12, 2026

Suomalainen lääkekehitysyhtiö Desentum sai kokoon yhteensä 28 miljoonan euron ylimerkityn rahoituskierroksen, joka on Suomen suurimpia alallaan. Kierroksen järjesti kevään ja kesän aikana sijoituspalveluyhtiö Springvest.

Maaliskuussa käynnistetylle rahoituskierrokselle osallistui ammattisijoittajia, perheyhtiöitä ja yksityissijoittajia. 28 miljoonan euron oman pääoman ehtoinen kierros on yksi Suomen suurimmista listaamattomien lääkekehitysyhtiöiden kierroksista. 

Desentum kehittää geneettisesti muokattujen allergeenien avulla uudenlaista allergian siedätyshoitoa, joka voi onnistuessaan helpottaa satojen miljoonien ihmisten elämää. Erilaiset allergiat yleistyvät jatkuvasti, ja esimerkiksi Euroopassa on jo 150 miljoonaa ihmistä, jotka sairastavat allergiaa.

Seuraavia kliinisiä tuloksia odotetaan loppuvuodesta

Desentumin toimitusjohtaja Pekka Mattila kertoo, että kerätyillä varoilla yhtiö pystyy edistämään täysimääräisesti kolmea kärkihankettaan, jotka koskevat koivu-, maapähkinä- ja kissa-allergiaa.


”Tavoitteemme on tehdä siedätyshoidosta tehokkaampaa, turvallisempaa ja potilaalle helpompaa. Käytämme sijoittajien varat vastuullisesti ja tavoilla, jotka vievät Desentumin kehittämiä tuotteita mahdollisimman tehokkaasti kohti viranomaisten hyväksyntää”, hän sanoo.

Koivuallergiatutkimuksessa Desentum on jo kliinisessä faasissa II, jossa tehoa tutkitaan noin sadalla potilaalla. Tuloksia odotetaan vielä tämän vuoden aikana. Tähänastiset kliiniset tulokset ovat olleet erittäin lupaavia sekä turvallisuuden että hoidon immunologisen vaikutuksen näkökulmasta. 

“Liiketoiminnan näkökulmasta tavoitteemme on viedä tuote faasiin II ja saavuttaa siten kliininen proof-of-concept, ja miettiä sen jälkeen vaihtoehtoja, joita voivat olla esimerkiksi strateginen partnerointi tai listautuminen,” Mattila sanoo.

Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari kertoo, että Springvest on omistajayhtiönä rahoittanut määrätietoisesti Desentumin kasvun matkaa jo yhteensä 54 miljoonalla eurolla.

“Uskomme Desentumin tiimiin ja uniikkiin teknologiaan, jolla on potentiaalia skaalautua lukuisten eri allergioiden hoitoon. Yhtiöllä on potentiaalia olla maailman johtavia yrityksiä alallaan”, hän sanoo.”

Info: Desentumin 28 M€:n rahoituskierros

  • 18 M€:n yleisöanti Springvestin kasvusijoituspalvelussa keväällä 2026
  • 10 M€ ammattimaisilta pääomasijoittajilta
  • Desentum on kliinisen vaiheen lääkekehitysyhtiö, joka kehittää uudenlaista allergian immunoterapiaa. Yhtiö pyrkii muuttamaan tapaa, jolla immuunijärjestelmä reagoi allergeeneihin.
  • Järjestäjänä sijoituspalveluyhtiö Springvest Oyj, joka yhdistää lupaavat suomalaiset teknologiayhtiöt ja kasvusijoittajat.’

Desentum Oy

Desentum on espoolainen kliinisen vaiheen biolääkeyritys, joka hyödyntää tuotekehityksessään huipputarkkaa proteiinien muokkausteknologiaa ja uudenlaisia formulaatioita. Yrityksen tavoitteena on kehittää allergiaimmunoterapioita, joilla saadaan lyhyellä hoitojaksolla aikaan pitkäkestoinen siedättyminen allergeeneille. Vuonna 2011 perustettu Desentum on Teknologian Tutkimuskeskus VTT:n spin-off-yritys. Desentumin tuotekehitys tähtää sekä siitepöly-, eläin- että ruoka-aineallergioiden hoitoon.

Yhteystiedot:

Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari, aki.soudunsaari@springvest.fi, 040 822 6322
Desentumin toimitusjohtaja Pekka Mattila, pekka.mattila@desentum.fi